Suomessa puhdasta vettä ja toimivaa sanitaatiojärjestelmää pidetään usein itsestäänselvyytenä. Samanaikaisesti muualla maailmassa kuitenkin miljardit ihmiset kärsivät niiden puutteesta. Lentopallon EM-kisojen yhtenä yhteistyökumppanina toimii Tampereen Vesi, joka vastaa kisojen – kuten koko Tampereen – juomaveden tuotannosta ja vastuullisesta jäteveden puhdistuksesta. Kisaturistit ja pelaajat voivatkin luottaa siihen, että tamperelainen hanavesi on raikasta ja juomakelpoista.

 

Tampereen Vesi on keskeinen paikallinen ympäristötoimija, joka huolehtii juomaveden tuotannosta ja vastuullisesta jäteveden puhdistuksesta, ylläpitäen yli 250 000 asukkaan toiminta-aluetta. Tampereen Veden laadukkaan toiminnan ansiosta Tampereen keskustassa on mahdollista uida ja kalastaa. Keskeisenä ajatuksenamme on halu tiedostaa toimintamme vaikutukset ja kehittää toimintaamme aktiivisesti toimintaympäristön muuttuessa. Veden riittävyys ja sen hyvän laadun varmistaminen sekä toimintavarmuuden ylläpitäminen ovat Tampereen Veden toiminnan ytimessä. Kellonympäri ja vuoden jokaisena päivänä turvaamme tamperelaisten vedensaannin ja pidämme huolta alueen ihmisistä ja luonnosta.

Jätevedenpuhdistuksella on pitkä historia ja sen avulla turvataan luonnon vesien puhtaus ja elinvoimaisuus. Jätevedenpuhdistus on yhteiskunnallisesti merkittävä toimi, joka oikein toteutettuna suojelee niin meitä kaupunkilaisia kuin myös alueen luontoa. Suurin osa tamperelaisten juomavedestä tulee Roineesta ja Näsijärvestä, niin sanotusta pintavedestä. Pohjaveden osuus vesijohtoverkkoon pumpatusta vedestä on noin kolmannes. Tamperelaisten vesi onkin todellinen lähituote. Toimitamme tamperelaisille ja osin naapurikuntienkin asukkaille puhdasta hanavettä vuodessa lähes 20 miljoonaa kuutiometriä, mikä vastaa noin kahta uima-altaallista tunnissa. Puhdas ja juomakelpoinen hanavesi on etuoikeus, josta Tampereen Vesi toiminnallaan huolehtii, jotta tamperelaiset voivat jatkossakin nauttia raikkaasta ja puhtaasta vedestä.

Tampereen Veden toimintaa on vuodesta 2002 lähtien ohjannut ISO 14001 -sertifikaatin mukainen ympäristöjärjestelmä ja vuodesta 2012 myös ISO 9001 -laatujärjestelmäsertifikaatti. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen vaikutuksien hillitseminen ovat tärkeitä tulevaisuuden suuntaviivoja, joiden vaikutuksia ei voi sivuuttaa. Tampereen Vesi pyrkii omassa toiminnassaan tiedostamaan keskeisimmät ympäristövaikutukset ja puuttumaan niihin. Kestävän kehityksen mukaisten käytäntöjen parantaminen, suorien ja epäsuorien kasvihuonepäästöjen systemaattinen vähentäminen, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja hiilineutraalius ovat tärkeitä päämääriämme, joista haluamme pitää kiinni nyt ja tulevaisuudessa.

Pirkanmaan Jätehuolto - ympäristölle paras

Olemme 17 kunnan, lähes puolen miljoonan ihmisen  ja ympäristön oma yhtiö. Teemme joka päivä satoja ympäristötekoja yhdessä asiakkaidemme kanssa. Huolehdimme, että lajittelu ja kierrätys sujuu, kuljetukset rullaavat ja jätteenkäsittely on huippulaatua - ja asiakashintamme ovat Suomen edullisimmat.

Kaikessa toiminnassamme tähtäämme siihen, että ympäristö voittaa. Arvioimme palvelujemme ympäristövaikutuksia ja varmistamme toimintamme ympäristöhyödyt. Teemme päätöksemme ympäristölle parhaaksi.

Vastuullisesti töissä joka päivä - esimerkkejä ympäristötöistämme:

  • 99 % jätteistä hyödynnetään materiaalina tai energiana. Sekajätteet hyödynnämme energiaksi Tammervoiman hyötyvoimalassa ja Biomyllyssä tuotamme biojätteistä biokaasua ja lannoitteita. Muut jätteet välitämme tuottajille hyödynnettäväksi.
  • Tammervoiman hyötyvoimalan avulla vältetään vuosittain noin 150000 hiilidioksiditonnin ilmastokuormitus ja Biomyllyn avulla 7500 hiilidioksiditonnin kuormitus.
  • Jätekuljetusten muuttaminen kaasukäyttöisiksi pienentää ilmastokuormitusta 1900 hiilidioksiditonnia vuodessa. Reiteillämme kulkee jo 11 kaasukäyttöistä jäteautoa.
  • Olemme onnistuneet vähentämään oman toimintamme hiilidioksidipäästöjä 35 % viimeisen viiden vuoden aikana (2016-2020). Merkittävä tekijä on ollut kaatopaikkapäästöjen väheneminen Tammervoiman ansiosta.
  • Haluamme toimia koko Pirkanmaan hyväksi - olemme merkittävä toimija alueen kiertotalousverkostoissa ja mallimme esimerkkejä voidaan hyödyntää myös globaalisti. Kiertotalousmallimme on palkittu useilla kansainvälisillä palkinnoilla.

 

Toiminnallamme on ympäristösertifikaatti, Avainlippu ja Yhteiskunnallinen yritys -merkit